“Lahjasta laulun” -kaustislaiset kuorot yhdessä

Tässäpä aamulla kirjoittamani lehdistötiedote, s’il vous plaît!

Kaustislaisten kuorojen yhteiskonsertti  ”Lahjasta laulun” 12.10.2018 klo 19, Kansantaiteenkeskus Kaustinen.

Vuosi sitten toteutettujen Keski-Pohjanmaan ja Perhonjokilaakson kuorojen yhteistyökonserttien jälkeen jäi kaustislaisten kuorojen johtajille elämään ajatus myös paikkakunnan kuorojen yhteistyön lisäämisestä. Kaustisen täyttäessä tänä vuonna 150 vuotta on oivallinen aika toteuttaa yhteinen konsertti, jossa kaikki mukana olevat viisi kuoroa esiintyvät yhdessä ja erikseen.

Otsikko ”Lahjasta laulun” on lainaus Wiljami Niittykosken säveltämästä ja sanoittamasta Kaustisen laulusta, joka konsertissa myös lauletaan Heikki Laitisen 80-luvulla tekemänä sovituksena. Konsertissa kuullaan Niittykosken lisäksi totutusti rakastettuja lauluja myös muilta Kaustisen mestareilta, kuin myös juuriltaan kaustislaisilta, mutta muualla uraansa tehneiltä tekijöiltä. Luonnollisesti ohjelmassa on myös yhteistä kulttuuriperintöämme, kansanlauluja. Kaustisen laulun sanoin ”Kotikuntamme Kaustinen sulle me sydäntunteemme laulain tulkitsemme”.

Konsertissa esiintyvät kuorot:

Kaustisen kirkkokuoro

Kaustisen Kirkkokuoron juuret juontavat vuoteen 1916, jolloin perustettiin Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Nuorisoliiton Kaustisen osasto, ja jo samana vuonna perustettuun Nuorisoliiton kuoroon. Tämä kuoro muuntui vanhojen pöytäkirjojen mukaan 1960- luvun alussa Kaustisen kirkkokuoroksi.

Kuoron tärkein tehtävä on ollut, ja on tänäänkin, musiikin avulla lohduttaa ja rukoilla, kiittää ja ylistää Luojaa kaikesta antamastaan hyvästä.  Kuoroa on vuodesta 2011 johtanut Annukka Rannankari.

Rentukat

Rentukat on Kaustisen Köyhäjoen kylällä vuonna 1994 perustettu naiskuoro, jossa laulaa tällä hetkellä 17 naista ympäri Kaustista. Rentukoissa laulaa sekä perustajajäseniä että vasta kuoroon liittyneitä laulajia.

Viimeiset kymmenen vuotta Rentukoita on ohjannut musiikkipedagogi Vuokko Korva. Ryhmän filosofia on nauttia yhdessäolosta laulun merkeissä, tietenkin tavoitteellisuutta unohtamatta.

Rentukat esiintyy vuoden mittaan erilaisissa tilaisuuksissa Kaustisella. Rentukat painottaa ohjelmistossaan kaustislaisia kansansävelmiä naiskuorolle 2-3 äänisesti sovitettuna sekä paikallista sävellystuotantoa. Näkökulma lauluihin on luonnollisesti naisen. Ohjelmistoon kuuluu lisäksi hengellisiä sävelmiä ja viihdemusiikkia. Rentukat jatkaa osaltaan myös kanttori Maarit Nikulan perustaman Kihilakuoron ohjelmiston esittämistä. Ohjelmistoon henkilökohtaisen panoksen antaa kuorossa laulava, emäntä Leena Känsäkangas, jonka laulut ovat olennainen osa Rentukoiden ohjelmistoa.

Kaustisen eläkeyhdistyksen kuoro

Kaustisen yhdistyksen kuoro perustettiin vuonna 1991 ja se on toiminut aktiivisesti alusta saakka. Nykyisinkin kaikki, n. 30 laulajaa ovat erittäin motivoituneita. Kuoroa johtaa Pirkko Järvelä.

Kuorolla on ollut sopivasti esiintymisiä oman yhdistyksen juhlissa, kuukausikokoontumisissa ja konserteissa sekä niin kotiseurakunnan kuin naapuriseurakuntienkin tilaisuuksissa.

Eläkeyhdistyksen kuoro saa esiintymisiin tarvitessaan seurakseen oman soitinyhtyeen, niin myös tässä konsertissa.

Kaustisen Mieslaulajat

Kuoro on perustettu vuonna 1964. Kuoroon liittyi heti 22 innokasta laulumiestä ja kuoron ensimmäisenä johtajana toimi 60-luvulla kanttori Eino Kangas. Kuorolla on ollut toimintavuosien aikana yhteensä 10 eri johtajaa ja nykyisin kuoroa johtaa musiikin lehtori Markus Luomala. Kuoron alkuperäisenä jäsenenä jatkaa vielä Pentti Luomala. Tänään kuoron vahvuus on 24 miestä ja tarvittaessa kuoroa säestää oma pelimanniyhtye. Kaustisen Mieslaulajat on esiintynyt vuosien varrella eri puolilla kotimaatamme sekä ulkomailla. Isänmaallisen ohjelman lisäksi kuoro on saanut ohjelmistoonsa  hienoja sovituksia mestareilta Konsta Jylhältä ja Viljami Niittykoskelta. Kuoro toimii edelleen Perhonjokilaakson kansalaisopiston musiikkipiirinä.

Kaustisen Hääkuoro

Kaustisen Hääkuoron perusti vuonna 1963 Aaro Kentala, joka loi kuoron ohjelmistolle perustan sovittamalla runsaasti kansanlauluja ja pelimannimusiikkia. Usein pelimanniyhtyeen säestämää kuoroa johtivat sittemmin Heikki Laitinen, Maarit Nikula ja Jarmo Kotaja. Vuodesta 2010 Hääkuoroa on johtanut MuM Arto Anttila, jonka johdolla kuoro on viime vuodet konsertoinut lähinnä a cappella. Hengellinen konsertti on ollut varsin pidetty ja kansanlaulukokonaisuudesta Hääkuoro julkaisi viimeisimmän levynsä ”Kansanlaulun taikaa” kesällä 2017. Parhaillaan kuoro valmistelee vielä tälle vuodelle Hengellistä joulukonserttia ja monenmoisia yhteistyökuvioita ja uusia konserttimatkasuunnitelmia on muhimassa myös tulevalle vuodelle. Kaustisen Hääkuorokin toimii talvikaudet Perhonjokilaakson kansalaisopiston piirinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *