Nyt kun alkaa olemaan taas kevät, on mieli korkeammalla. Tietenkin tätä vähän varjostaa meneillään oleva Koronatilanne, joka ei vaan voi olla vaikuttamatta negatiivisesti, vaikka yrittäisi olla hyvillä mielin.
On tottakai luonnollista, että ihmiset välttävät kontaktia. Hieronta on kontaktilaji, kun siinä ollaan asiakkaan iholla. Samaa on myös omalla laillaan soiton opettaminen, metrin etäisyydellä ollaan toistuvasti opetustilanteissa. Hääkuoronkin toiminta on pysähdyksissä, kun koolla ei saa olla kymmentä ihmistä enempää. Vähäisetki soittokeikat on tietenkin peruttu. Myöskin linja-autoa olin sopinut meneväni ajamaan reilun kuukauden päästä. Toivottavasti viruksen uhka väistyy ennen sitä, ettei vain sekin tulonlähde katoa taivaan tuuliin.
Tässä kuitenkin pieneksi virkistykseksi Koronakevät -jenkka. Sävelsin sen tuossa vähän aikaa sitten ja tässä se nyt on soitettuna. Koitetaan pysyä pinnalla ja iloitaan terveydestä! Tsekkaa vidi! 🙂