Parhaita hetkiä!

Kävin taas stadissa. Tällä kertaa meillä oli Freija -yhtyeen harjoitukset. Kokoonnuttiin vaan ja soitettiin jotain uutta. Ja se oli ihanaa! Voi veljet, miten olin kaivannut sitä osaa elämästäni. Yhdessä super-upeiden muusikkoystävien kanssa heittäytyä ja musisoida. Ilman aikataulua, ilman onnistumisen paineita, ilman tarvetta valmistautua kiireellä taas johonkin keikkaan.

Oli myös toiset treenit. Nimittäin Janne Behm, jonka parille levyllekin soitin joskus 15 ja 19 vuotta sitten, on aikeissa esiintyä marraskuun 14. päivä Hakasalmen huvilassa, Helsingissä klo 19. Kaikki Jannen musiikkia diggailevat, tervetuloa. Kyseessä on varsin harvinainen keikka! Lavalla Jannen lisäksi Matti Laitinen ja Maija Karhinen-Ilo ja mä.

Luonnollisestihan tällaisesta treenireissusta ei kukaan mitään palkkaa maksa. Siksipä oli hyvä, että eräässä kohteessa kaivattiin hierojaa ja kävin neljä asiakasta siellä hoitamassa. Lähestulkoon sainkin kokoon reissun polttoaineiden verran tuloja. Maksupuolelle jäin vain majoituksesta, jonka hoisin jälleen asuntovaunussa elämällä. Onneksi minulla on se vaunu. Ja onneksi jotkut leirintäalueetkin ovat ympäri vuoden auki.

Kieltämättä aina välillä käyn ajatuksella läpi elämää ja työelämää ja mietin, että mitä ihmeen järkeä tällaisessa touhussa edes on. Ja eihän siinä mitään järkeä olekaan. Mutta tunnetta on sitäkin enemmän…

Olen syntyessäni saanut musikaalista lahjakkuutta. Mitä muuta voisin edes tehdä, kuin toteuttaa sitä persoonaani, muusikkoutta? En voi olla olematta se mitä olen. En voi lakata olemasta muusikko, se on osa minuuttani. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä muita töitä ja niiden tuloilla rahoittaa musiikin tekemistä -ja toivoa, että se joskus vielä tuottaa uudelleen elantoa, niinkuin se vielä hieman aiemmin elämässä todellisestikin tuotti.

Ehkä joku vielä löytää osaamiseni ja nauttii sen tuloksista? Ehkä juuri sinä, arvoisa lukija, löydät näiltä sivuilta kuunneltavaa? Ostatko verkkokaupasta levyjä? Kuunteletko raitoja Spotifyssä? Tilaatko minut ihan elävänä esiintymään jopa?! Yksin? Jonkin bändeistä kanssa?

Ellei musiikki nyt vain mitenkään satu olemaan ajankohtaista Sinulle, niin miten olisi hieronnan laita? Ajanvarauskalenteri löytyy tuolta.

Vai oletko kuljetusyrittäjä ja tarvitset linja-auton tai kuorma-auton kuljettajaa? Ammattipätevyys minulla on voimassa ja kortissa kirjaimet C ja D. Jos tukkirekkasi on vailla kuskia, niin olen valmis sen ison E -kirjaimenkin vielä jollain ilveellä hommaamaan. Pääasia, että pysyisin hengissä, ja muusikkona olemassa.

Vielä on tottakai mahdollista myös tilata studiopalveluitani, kuten vaikkapa levyn äänitys-miksaus. Tai tilaisuuden äänentoisto? Kalustoni on tällä hetkellä varsin vajaalla käytöllä; tulen mielelläni laitteineni ja hoidan homman.

Tehdäänkö jotain yhteistyötä?! Meili ja puhelin tavoittavat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *