Vihdoinkin hiukan töitä

Oon saanut tälle syksylle hieman töitä ydinosaamisalueeltani musiikin saralta. Saksofoniopinnot toki ovat keskiössä aina kevääseen asti, mutta aiemmista työkuvioistani ovat mieluisalla tavalla aktivoituneet Tallari, Freija ja Elisa Laiho. Uutena vielä muutama tuurauskeikka Pekka Laukkarisen taustalla.

Tallarin vierailevana muusikkona olin mukana koulukonserttikiertueella vkolla 36. Teimme 10 konserttia, joissa perusohjelma pysyi samana, mutta vaihtuva numero oli aina konserttipaikan omaa perinnemusiikkia. Soitin viulua, saksofonia, jouhikkoa ja kehärumpua sekä lauloin. Näille seuraa jatkoa myöhemmin syksyllä.

Tärkein ja pysyvin bändini Freija tekee tänä syksynä muutaman keikan ja käymme jopa Liettuassa asti Vilnassa esiintymässä marraskuussa. Tämä on minulle erittäin merkittävää, koska bändin pitkän historian aikana se on ollut minulle ajoittain ihan päätyö. Nykyään oon onnellinen jokaisesta keikasta, joka bänditovereiden kalentereihin saadaan mahdutettua.

Olemme esiintyneet yhdessä Elisa Laihon kanssa musiikkilukioajoista asti, eli yhteistyömme alkoi jo vuonna 1992. Toki välissä on ollut aikoja, että molemmat ovat puuhanneet muuta omilla tahoillaan. Nyt kuitenkin olemme jälleen valmistaneet uuden ohjelmiston pääasiassa Elisan uusista biiseistä. Mukana on myös jotain minun sävelkynästäni. Ensimmäisen kerran esiinnymme sunnuntaina 1.10.2023 Parkanon Art Festivo -festareilla. Tästä olen erittäin iloinen ja todellakin toivon, että keikkoja pukkaa enemmän jatkossa.

Sain myös pyynnön lähteä tuuraajaksi Pekka Laukkarisen ja bändinsä Poppilan hätävaran keikoille. Tämä on myös varsin mieluisaa, bändissä soittaa myös ystäväni Freijasta, Matti Laitinen. Kokonaan uusi setti ohjelmistoa täytyy opetella tätäkin varten, mutta teen sen kyllä aivan mielelläni, koska keikkoja on heti monta tiedossa.

Tämä on historiallinen hetki koronakriisin jälkeisessä elämässäni, koska viime viikolla joudun ensimmäistä kertaa vuosiin sanomaan myös ei musiikkialan töille, koska kalenterissa oli jo edellä mainittuja sovittuja päällekkäisyyksiä. Toivotaan, että työtilanne alkaa pysymään tällaisena jatkossakin.

Syyskuun alussa julkaistua singleäni Kaamos:ta on kuunneltu varsin vähän. Alle sata kertaa spotifyssä. Jos et ole vielä kuunnellut, tässä linkki:

Keikalle :)

Jes! Freija-yhtyeellä on viimein taas keikka. Tai oikeastaan niitä on kaksi, kun menemme Tornionjokilaaksoon esiintymään Väylä-festivaalille. Perjantaina esiinnymme Ruotsin puolella Övertorneossa pienessä kappelissa aikuisohjelmistollamme. Lauantaina ollaan Ylitorniolla lastenkonsertin parissa.

Päiväkeikan jälkeen kiiruhdetaan jo takaisin etelää kohti, kun bändikavereilla on kiire omiin muihin kiireisiinsä ja itsellänikin on valitettavasti hautajaisesiintyminen sitten heti sunnuntaina. Tiedossa on yksin esiintymistä tenorifonin ja laulun keinoin, siunaustilaisuuden herkässä vaiheessa. Täytyy pysyä koossa. Nämä ovat tärkeitä tilanteita ja kunniatehtäviä.

Ehkä ensi viikolla on ajoduunia, sitä en vielä tiedä. Treenaamista ainakin on ja riittämiin, koska sitten lauantaina on tuurauskeikka Tallarissa Tammelassa. On opeteltavana paljon paljon, siis PALJON vaihtuvia sointuja. Niiden muistaminen on suuri haaste. Toivottavasti saan ruosteet karistettua taidoistani ja suoriudun työtehtävästä.

Perään alkaakin sitten taas Kaustisen kansanmusiikkijuhlat. Muutama esiintyminen siellä on, mutta ei yhtään palkallista työtä tänäkään vuonna. Yritän hyväksyä asian. Käyn sitten harrastamassa viulunsoittoa ainakin Kirkonkylän pelimanneissa. Sillä saan pelimannikortin tienattua ja pääsen ehkä kuuntelemaan jotain mainiota esiintyjää sillä, ikäänkuin palkaksi.

Toivottavasti syksylle löytyy vielä jotain ammattimaista soittamista, että sais kaikki laskut maksettua. Saa ottaa yhteyttä ja ehdottaa keikkaa. Tunnelmallista saksofonisooloilua on tarjolla. Myös pelimanniviulistina voin lähteä tunnelman luojaksi vaikka liikelounaalle tai synttärikaffeille. Voin koota myös bändin, jos vaikka häistäsi puuttuu vielä häävalssit, vanha tanssimusiikki ja loppuillan menomusa.

Myös hieronnat jatkuvat soittojen välissä, ajanvaraus onnistuu hieronnan sivulta.

Vuoden lastenmusiikkilevy 2022

Piilometsän portti on valittu vuotuisessa Jellonagaalassa vuoden lastenmusiikkilevyksi 2022. Valinnan suoritti tänä vuonna Varhaisiän musiikkikasvattajat ry. Freija-yhtye on äänitteellä usealla raidalla ja olen itse vielä niiden lisäksi muutamalla muullakin raidalla laulamassa sekä soittamassa. Hienoa saada tällainen tunnustus korona-aikana äänitetylle albumille!

Freija joulukeikalle

Nyt voit tilata Freija-yhtyeen myös jouluohjelmistolla keikalle. Konserttikokonaisuus soveltuu hyvin koko perheelle ja erityisesti lasten osallistuminen on otettu huomioon konsertin lauluissa, laulatuksissa ja leikityksissä.

Keikkakyselyt ja tiedustelut voi osoittaa joko suoraan yhtyeelle sähköpostissa freija(at)freija.fi tai Artolle tämän sivuston yhteystiedoilla.

Perjantaivideona ote 8.10.21 P-klubilta

Tällä kertaa julkaisen toissaperjantaisen soolokeikan äänityksestä kappaleen Kevyt Harmattan. Näitä keikkaäänityksiä kun itse kuuntelen, havaitsen kyllä niin paljon yhtä sun toista musiikillista tapahtumaa. Paikoitellen ihan virheitä ja asioita, jotka meni ihan toisin kuin olin aikonut. Mutta se oli ihan okei ensiesitys näistä videoprojektin biiseistä. Tältä pohjalta on hedelmällistä kehittää esitystä vähemmän voimia kuluttavaksi ja yleisölle enemmän antoisaksi.

Viime viikko oltiin Freijan kans kiertueella. Sekin oli tosi nastaa. Alku oli vähän tahmeaa, kun oli todellakin 1,5 vuotta siitä edellisestä yhteissoitosta bändillä. Viikon mittaan asiat lämpenivät ja palautuivat. Nyt bändi olis aivan iskussa -keikkaa vain ei ole tiedossa juuri lainkaan. Yksi yksityistilaisuus joulukuussa. Ja kuuluvat olevan yhtyetoverit sen verran kiireisiä kukin tahollaan, että enempää ei oikein tähän syksyyn sovikaan. Täytyy siis itse jatkaa muiden kuvioiden kehittelyä, että jostain sitä leipääkin sitten jatkossakin riittäisi. Pientä pähkinää purtavaksi riittää siis eespäinkin.

Tässä video, olkaa hyvät.

Syyskuu, kohti normaalia elämää

Heipä hei hyvä lukijani, tukijani. On koittanut syyskuu ja elämä alkaa vähitellen minullakin asettua koronan jälkeiseen uuteen normaaliin. Pahimmat kriisiajat on toivottavasti jo takana ja muusikonkin jälleen lupa esiintyä työkseen.

Korona-aikana minua on tukenut taiteen edistämiskeskus tilapäisillä korona-apurahoilla ja ne kyllä totta vie ovat tulleet tarpeeseen. Tein niiden tukemana aika monta omaa biisiä valmiiksi ja tallensinkin niitä videoiksi tuubiin. Nyt on tullut aika esittää näitä kappaleita ihan elävänä yleisölle. 8.10.2021 klo 22 minulla on soolokeikka kaustislaisen Musiiki ry:n P-klubisarjassa, ravintola Pelimannissa Kaustisella.

Freija-yhtye on Suomen kansanmusiikkiliiton kiertueyhtyeenä lokakuussa. Kiertue toteutetaan viikolla 41 seuraavasti:

12.10.21 Helsinki, Perinnearkku, Lilla Luckan. Lastenkonsertti.
13.10.21 Seinäjoki, Kalevan navetta, Avoin kampus, Sibelius-Akatemia. Lastenkonsertti.
14.10.21 Oulu, Oulun musiikkijuhlat Jazz & Etno 2021, Teatterikuoppa, Haukipudas.
15.10.21 Tampere, Sugrifest, Telakka.
16.10.21 Savonlinna. Lastenkonsertti päivällä, aikuisohjelmistolla illalla.

Kiertueen piti päättyä 17.10. Räkkylään, mutta siellä on konsertti peruttu. Toivottavasti kaikki muut voidaan koronan vaikutuksista huolimatta toteuttaa suunnitellusti.

Keikkailun lisäksi treenaan ja luon uutta omaa musaa edelleen.

Hieronnan ja hoidon puolella keskityn yhä enemmän purentalihashierontaan, lymfanestekiertoa tehostavaan hierontaan, sidekudos-hermorata-lihaskäsittelyyn ja jäsenkorjaukseen.

Toivottavasti myös rekan ajoa on edelleen ohjelmassa taas sitten myöhemmin syksyllä.

Kyllä tässä pärjäillään, eiks vaan.

Pieni Preludi Päivään

Olin lauantaista keskiviikkoon studiosessiossa Järvenpäässä. Siellä Freija-yhtyeemme osallistui Kulttuurikeskus Verson lastenlevyn tekoon. Olin viimeisen päivän myös ihan vain omana itsenäni studiossa, narulle vetästiin yllättävän monta laulusuoritettanikin vielä. Oli oikein mukavaa käydä tekemässä näitä ihan oikeita töitäkin välillä, kun on pakannut viime aikoina painottumaan työelämäni kaikkeen muuhun kuin musiikkiin.

Keskiviikkona istahdin aamulla ennen studiosession alkua ja muiden muusikoiden saapumista Leonora-salin Steinway&sons -flyygelin ääreen. Se on aina juhlava hetki päästä salaa soittamaan noin upeaa ja laadukasta suurta flyygeliä. Kaikki se sointi ja sävyjen mahdollisuudet, mitä tuollainen maailman huippuluokan soitin kykenee kuuluville antamaan. Se ruokkii luovuutta ja jostain löytyi tällainen pieni, hieman kyynelsilmäinen preludi.

Olihan kontrastia konsanaan ajaa kotiin studiopäivän jälkeen ja tipahtaa tänään torstaina aamusta traktorin rattiin äestämään lautasäkeellä ja keräämään loputonta määrää juurakoita ja kiviä nevapellosta. Korkeintaan pääkaupunkiseudun liikenteessä, etenkin bussilla, kykenee kokemaan samaa kun vähintään viiden metrin välein täytyy pysähtyä, juuri kun on päässyt vauhtiin. Mielenkiintoinen on tuo turvemaa, miten se elää talvella ja miten routa nostaa yhä uutta kiveä kohti maan pintaa.

Ehkä päädyn vielä turvekuskiksikin tässä lähiaikoina, sitä ei tiedä. Voimala ainakin on päällä ja työkaverit jo ajaa tukka putkella. Huomenna perjantaina kuitenkin teen ensin vähän hierontaa ja sitten lennähdän jatkamaan tämänpäiväisiä töitä Lintu-Paavolaan. Muusikko on taas muissa töissä. xD

Nautihan perjantaivideostani. Palataan!

Yli vuosi koronakevättä

On jo reilusti yli vuosi siitä, kun viimeksi esiinnyin julkisesti yleisölle. Se tapahtui helmikuussa 2020, johdin Hääkuoroa Aaro Kentalan satavuotisjuhlakonsertissa. Pian sen jälkeen ajoi päälle koronan aalto ja kaikki ihmisiin liittyvä työni taukosi. Päätin pitkän harkinnan jälkeen päättää kymmenvuotisen taiteellisen johtajuuteni Hääkuorossa. Minusta hetki oli sopiva johtajan vaihtamiselle, kun toiminta jokatapauksessa oli keskeytettynä epidemian vuoksi.

Sain taiteen edistämiskeskukselta, taikelta, korona-apurahaa kahteen otteeseen viime vuonna ja niiden turvin tein multi-instrumentalistivideoita Youtube-kanavalleni sekä tein muuta studioon ja tuottamiseen liittyvää työtäni. Videot ovat edelleen tuubissa ja esim tämän kotisivustoni etusivulta näkee suoraan soittolistan kaikista näistä. Taustoja löytyy tämän blogi-osion vuoden 2020 julkaisuistani.

Johanna ja Kari Paavolan kanssa yhteistyö eteni sekä musiikin saralla Johannan sinkkujulkaisujen ja bändin osalta, että Lintu-Paavolan maatilalla renkinä työskentelemisen puolella. Molemmat hommat jatkuvat edelleen. Kävin myös olemassa töissä rakennuksilla Raksaplus -firmalla. Sieltä päädyin lennosta Konservatorion pianonsoiton opettajan sijaiseksi ja kiepahdin raksan kautta turverekan kuskiksi alkuvuodesta 2021. Tämä turvepuolen työ jatkuu sekin tänä kesänä nevahommilla ja rekan ajolla, jos sitä on. On ollut aika surkuhupaisaa seurata julkista keskustelua asiasta, kun jotkut taiteen alan ihmiset ovat ansiokkaasti asettaneet vastakkain kulttuurin ja turvetuotantoalan julkiset tuet. Eipä tarvi ainakaan valita puolta asiassa, kun edustan kumpaakin alaa 😀

Tällä kuluvalla viikolla olemme Karin kanssa tehneet pitkää päivää. En siksi ole ottanut lainkaan hieronta-ajanvarauksia vastaan. Olemme kaataneet massiivisen määrän kotiani ympäröiviä aivan liian isoiksi ehtineitä puita. Saan niistä vuosiksi polttopuuta kodin lämmittämiseen ja loppuu vihdoin se ikuinen risujen keruu ja haravoiminen, joista en niin pidä. On ollut inhottavaa elää sen uhkan kanssa, että kovalla tuulella saattaa puu kaatua talon tai ihmisten päälle. Tämänkin peltikaton olen itse talooni laittanut, niin tiedän kuinka vaivalloinen duuni se oli -on hyvä kaataa nämä puut pois, niin ei joudu uutta kattoa tekemään jälleen.

Musapuolella on ollut hiukan kuivempi kuukausi. Tein sentään yhden nuotinnostyön. Ja Freijan kanssa olemme valmistautuneet etäsessioilla kuun lopussa tapahtuvaan levytykseen, jossa olemme yhtyeenä mukana. Kivaa on sitäkin herkkutyötä joskus päästä maistelemaan.

Tulossa voi olla myös perjantaivideoita, mutta ei nyt vielä ihan hetkeen. Ensin täytyy antaa käsien toipua moottorisahavaivoista. Kevättyöt pelloilla alkaa kelin salliessa ja samoin on laita turvenevatöiden. Ehkä myös Åbergin linjan bussia käyn pätkän ajamassa etelässä, jos koronatilanne sallii ja saan rokotteen ajoissa. Toivotaan parasta, työtönnä ei ole kiva olla.

Kivaa kesän odotusta lukija hyvä, räntää näkyykin satavan isoina hiutaleina. On aika lähteä ulkotöihin!