Vihdoinkin hiukan töitä

Oon saanut tälle syksylle hieman töitä ydinosaamisalueeltani musiikin saralta. Saksofoniopinnot toki ovat keskiössä aina kevääseen asti, mutta aiemmista työkuvioistani ovat mieluisalla tavalla aktivoituneet Tallari, Freija ja Elisa Laiho. Uutena vielä muutama tuurauskeikka Pekka Laukkarisen taustalla.

Tallarin vierailevana muusikkona olin mukana koulukonserttikiertueella vkolla 36. Teimme 10 konserttia, joissa perusohjelma pysyi samana, mutta vaihtuva numero oli aina konserttipaikan omaa perinnemusiikkia. Soitin viulua, saksofonia, jouhikkoa ja kehärumpua sekä lauloin. Näille seuraa jatkoa myöhemmin syksyllä.

Tärkein ja pysyvin bändini Freija tekee tänä syksynä muutaman keikan ja käymme jopa Liettuassa asti Vilnassa esiintymässä marraskuussa. Tämä on minulle erittäin merkittävää, koska bändin pitkän historian aikana se on ollut minulle ajoittain ihan päätyö. Nykyään oon onnellinen jokaisesta keikasta, joka bänditovereiden kalentereihin saadaan mahdutettua.

Olemme esiintyneet yhdessä Elisa Laihon kanssa musiikkilukioajoista asti, eli yhteistyömme alkoi jo vuonna 1992. Toki välissä on ollut aikoja, että molemmat ovat puuhanneet muuta omilla tahoillaan. Nyt kuitenkin olemme jälleen valmistaneet uuden ohjelmiston pääasiassa Elisan uusista biiseistä. Mukana on myös jotain minun sävelkynästäni. Ensimmäisen kerran esiinnymme sunnuntaina 1.10.2023 Parkanon Art Festivo -festareilla. Tästä olen erittäin iloinen ja todellakin toivon, että keikkoja pukkaa enemmän jatkossa.

Sain myös pyynnön lähteä tuuraajaksi Pekka Laukkarisen ja bändinsä Poppilan hätävaran keikoille. Tämä on myös varsin mieluisaa, bändissä soittaa myös ystäväni Freijasta, Matti Laitinen. Kokonaan uusi setti ohjelmistoa täytyy opetella tätäkin varten, mutta teen sen kyllä aivan mielelläni, koska keikkoja on heti monta tiedossa.

Tämä on historiallinen hetki koronakriisin jälkeisessä elämässäni, koska viime viikolla joudun ensimmäistä kertaa vuosiin sanomaan myös ei musiikkialan töille, koska kalenterissa oli jo edellä mainittuja sovittuja päällekkäisyyksiä. Toivotaan, että työtilanne alkaa pysymään tällaisena jatkossakin.

Syyskuun alussa julkaistua singleäni Kaamos:ta on kuunneltu varsin vähän. Alle sata kertaa spotifyssä. Jos et ole vielä kuunnellut, tässä linkki: