Oudokseltaan normaali hetki :D

Ai että! Tässä alkusyksystä on ollut töiden puolesta lähes normaali tilanne. Se on oudokseltaan hämmentävää. Ja mieluisa tilanne.

Elisa Laihon kanssa saatiin onnistuneesti setti kasaan Elisan uudesta materiaalista ja esitettiin se Parkanossa 1.10.23. Jatkoa seuraa, toivottavasti paljon. Toki itsekin otan edistääkseni asiaa, mutta silti on paljon kiinni siitä, että yleisö löytää Elisan upean musiikin jälleen ja haluaa sen elävänä kuulla.

Pääsin tuurauskeikoille Poppilan hätävaraan. Sehän on Pekka Laukkarinen trion laajennettu koulukeikkaprojekti, jossa hänen lisänään Matti Laitinen, Leevi Helo ja Samuli Volanto. Lieksassa ja Joutsassa soitin kontrabassoa, sähköbassoa ja saksofonia Matin ja Pekan vierellä 12 keikkaa. Vielä tulee joulukuulle yksi kolmen keikan päivä Nokialla, missä Samuli on paikalla bassossa, joten tuuraan Leeviä soveltuvin osin saksofonilla ja sen lisäksi sähköpianolla. Jännää ja haastavaa, mutta onneksi biisit on jo tutut.

Koulukonsertit olivat minulle takavuosina päätulonlähde, kun Freija oli Konserttikeskus ry:n listoilla ja teki kiertueita aktiivisesti. Nyt pääsi hetken maistamaan samaa herkkua. Minulle nimittäin sopii oikein hyvin aamulla aikaisin herääminen ja työn tekeminen päiväsaikaan. Samalla tavalla oli toki asiat kohdallaan myös eräällä hautajaiskeikalla, jonka kävin hoitamassa saksofonilla soolo. Myös se oli mieluisa työtehtävä; hyvässä akustiikassa sai arvokkaasti soittaa niin kauniisti kuin osaa.

Parhaillaan pakkailen laukkua, koska Freija lähtee viikonlopuksi Liettuaan keikalle kansanmusafestareille. Todella mukavaa, että meilläkin nyt aukeaa tällainen mahdollisuus ja se kaikkien bändin jäsenten kalenteriin myös mahtui. Odotan ilolla.

Saksofonisoiton opiskeluni Keski-Pohjanmaan konservatorion ammattitutkintolinjalla on siinä vaiheessa, että opinnäyte- sekä tutkintokonsertin ohjelmisto on nyt koossa ja harjoitteleminen päähuomion kohteena. Päätin toteuttaa konsertin ”Arto Anttila Quartet” -ajatuksella ja pyysin mukaan Tuomas Seppäsen pianoon, Timo Miettisen kontrabassoon ja Timo Roiko-Jokelan lyömäsoittimiin. Olen todella otettu, että nämä ammattimiehet suostuivat mukaan ja toivon todella, että konsertti lopulta on onnistunut ja yleisölle elämys. Valitsemani musiikki koskettaa itseäni, se on mielestäni ainoa oikea lähestymiskulma tällaiseen isoon konserttiin. Kunpa vaan soittotekniikkani kehittyisi riittävästi kevääseen mennessä, että improvisaatiot palvelisivat ilmaisua. Yritän kaikkeni. Konsertti on 11.4.2024 Kokkolassa, konservatorion isossa salissa klo 1800.

Freijan reissun kanssa yhtä aikaa sattuu sellainenkin tapaus, että Lauluyhtye Versio juhlii 20vuotisjuhliaan Helsingissä. En pääse paikalle perustamani yhtyeen juhlaan, mutta seuraavaksi koitan tehdä tervehdysvideon iltajuhlassa näytettäväksi. Onnea Lauluyhtye Versio!

Vihdoinkin hiukan töitä

Oon saanut tälle syksylle hieman töitä ydinosaamisalueeltani musiikin saralta. Saksofoniopinnot toki ovat keskiössä aina kevääseen asti, mutta aiemmista työkuvioistani ovat mieluisalla tavalla aktivoituneet Tallari, Freija ja Elisa Laiho. Uutena vielä muutama tuurauskeikka Pekka Laukkarisen taustalla.

Tallarin vierailevana muusikkona olin mukana koulukonserttikiertueella vkolla 36. Teimme 10 konserttia, joissa perusohjelma pysyi samana, mutta vaihtuva numero oli aina konserttipaikan omaa perinnemusiikkia. Soitin viulua, saksofonia, jouhikkoa ja kehärumpua sekä lauloin. Näille seuraa jatkoa myöhemmin syksyllä.

Tärkein ja pysyvin bändini Freija tekee tänä syksynä muutaman keikan ja käymme jopa Liettuassa asti Vilnassa esiintymässä marraskuussa. Tämä on minulle erittäin merkittävää, koska bändin pitkän historian aikana se on ollut minulle ajoittain ihan päätyö. Nykyään oon onnellinen jokaisesta keikasta, joka bänditovereiden kalentereihin saadaan mahdutettua.

Olemme esiintyneet yhdessä Elisa Laihon kanssa musiikkilukioajoista asti, eli yhteistyömme alkoi jo vuonna 1992. Toki välissä on ollut aikoja, että molemmat ovat puuhanneet muuta omilla tahoillaan. Nyt kuitenkin olemme jälleen valmistaneet uuden ohjelmiston pääasiassa Elisan uusista biiseistä. Mukana on myös jotain minun sävelkynästäni. Ensimmäisen kerran esiinnymme sunnuntaina 1.10.2023 Parkanon Art Festivo -festareilla. Tästä olen erittäin iloinen ja todellakin toivon, että keikkoja pukkaa enemmän jatkossa.

Sain myös pyynnön lähteä tuuraajaksi Pekka Laukkarisen ja bändinsä Poppilan hätävaran keikoille. Tämä on myös varsin mieluisaa, bändissä soittaa myös ystäväni Freijasta, Matti Laitinen. Kokonaan uusi setti ohjelmistoa täytyy opetella tätäkin varten, mutta teen sen kyllä aivan mielelläni, koska keikkoja on heti monta tiedossa.

Tämä on historiallinen hetki koronakriisin jälkeisessä elämässäni, koska viime viikolla joudun ensimmäistä kertaa vuosiin sanomaan myös ei musiikkialan töille, koska kalenterissa oli jo edellä mainittuja sovittuja päällekkäisyyksiä. Toivotaan, että työtilanne alkaa pysymään tällaisena jatkossakin.

Syyskuun alussa julkaistua singleäni Kaamos:ta on kuunneltu varsin vähän. Alle sata kertaa spotifyssä. Jos et ole vielä kuunnellut, tässä linkki:

Freija joulukeikalle

Nyt voit tilata Freija-yhtyeen myös jouluohjelmistolla keikalle. Konserttikokonaisuus soveltuu hyvin koko perheelle ja erityisesti lasten osallistuminen on otettu huomioon konsertin lauluissa, laulatuksissa ja leikityksissä.

Keikkakyselyt ja tiedustelut voi osoittaa joko suoraan yhtyeelle sähköpostissa freija(at)freija.fi tai Artolle tämän sivuston yhteystiedoilla.

Keikka! :)

Tänään lauantaina 10.7.21 klo 19 on pitkästä aikaa keikka liveyleisölle. Johanna Paavolan omia biisejä, Kaustisella Kraatarin talon pihalla. Kyseessä on bändin ensiesiintyminen. Lavalla ovat Johanna Paavola laulu, Marjut Kupari koskettimet, Mika Varila lyömäsoittimet, Pekka Viitala kitara ja pedalsteel, Arto Anttila basso. Liput 10e, tervetuloa kuuntelemaan!

Tässä ote keikkataltioinnista Johannan Youtubessa:

https://youtu.be/B4J-I-nKXqw