Lomaviikolta paluun jälkeen olen pääasiassa tehnyt päälleäänityksiä Esmeraldan levyyn ja markkinoinut hierontaa aiempaa aktiivisemmin.
Rakastan studiomuusikon työtäni. Se homma vaan jotenkin on aika alusta asti tuntunut omalta hommalta. Jollain tapaa siinä saa keikkoja konkreettisemmin oman käden jäljen näkyviin. Hyvässä ja pahassa, eli välillä olen tosi turhautunut, kun talteen ei meinaa jäädä mitään julkaisukelpoista. Sitten taas, kun onnistunut otto syntyy, on se tosi palkitsevaa.
Laitoin oikein maksetun mainoksen lehteen hieronnasta. Vein kauppojen ilmoitustauluille repäisylippusia, flyerin tyyppisesti. Vietin viikonloppuna äänitysten välissä runsaasti aikaa säätämällä tietoja googleen niin, että ne näkyisivät asiallisesti potentiaaliselle hierojaa etsivälle asiakkaalle.
Sanomattakin on selvää, että tulosta näistä markkinoinnin panostuksista saattaa näkyä vasta aikojen päästä.
Kumpaakin työhommaa yhdistää siis parhaillaan turhauma. Äänityksessä tuskailen, kun soittokunto on ruosteessa. Hieronnan puolella odottelen, että joku tarvitsisi käsittelyä ja varaisi ajan.
Turhauma arvatenkin konkretisoituu siinä, että toimeentulo on onnistumisesta ja toteutumisesta kiinni. Näinä hetkinä, kun tämä todellisuus iskee kasvoille, sitä joskus tuntee olevansa aika yksin. Ehkä muillakin yksin yrittäjillä on samanlaista?
No, eipä tässä auta muu kuin palata sorvinsa ääreen ja tehdä parhaansa. Palaamisiin!