Hyväntekijän polska

Tämän korona-ajan kymmenennen perjantaivideoni aihe kumpuaa tällä kertaa siitä tilanteesta, kun ihminen putoaa polvilleen tai suorastaan rähmälleen ja juuri oikeaan aikaan paikalle saapuu oikea henkilö ja auttaa takaisin pystyyn ja avaa vaihtoehtoisen reitin pahimman paikan ohi.

Tämä kymmenen viikon rupeama on ollut oikein opettavainen ja kiinnostava putki tehdä omista biiseistä näkyviä.

Jatkan perjantaivideoiden tekoa, mutta joka perjantai en niitä pysty lupaamaan. Sain nimittäin onnekseni hieman puuhaa maatilatöissä ja siellä on koittamassa kiireisin aika. Äänittelen ja kuvaan heti sitten taas, kun aikaa on. Nyt täytyy tehä suoraan toimeentuloa tuottavaa työtä hetki, sen verran köyhäksi pääsi menemään tilanne.

Stay tuned, tilaa kanavani juutuubissa, niin saat tiedon seuraavasta julkaisusta taas!

Jos haluat tukea taloudellisesti, se on mahdollista laittamalla yksityiselle paypal-tililleni vaikka vitonen. Linkki alla.

https://www.paypal.me/ArtoAnttila/5

2 kommenttia artikkeliin ”Hyväntekijän polska

  1. Kevät saapuu joskus pitkin askelin. Tuntuu kuin kylmää, sohjoa ja tuulen riepotusta jatkuisi loputtomiin. Niin ne muuttolinnut kuitenkin tänäkin keväänä palasivat, vaikka välillä räystäs salaa itki. 😊
    Hieno kappale ja rohkea kirjoitus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *