Keikkaa

Kansanmusiikkijuhlat taputeltiin tänä vuonna taas onnistuneesti. Kuusi keikkaa, joista yksi saksofonistina ja viisi lähinnä viulistina. Sopraanofonia soitin myös yhdessä biisissä Anttilan pelimannien keikalla. Toivottavasti nämä toimivat hyvänä mainoksena, olin ainakin valmistautunut keikkoihin ammattimaisella asenteella.

Onnekseni oikeaa työtäkin on vähän tarjoutunut. Minulla on harjoittelun alla tilaajan toivebiiseillä päivitetty trubaduurisetti elokuussa olevalle yksityiskeikalle. Eilen sain myös pyynnön laulamaan eräissä hautajaisissa, sitäkin varten täytyy harjoitella paljon.

Näyttää myös siltä, että parin viikon takainen Boroniumissa vierailuni tuottaa lisää vastaavia. Elokuulle on tiedossa yksi ja syksymmälle mahdollisesti toinen. Tämä on kivaa, koska haluan päästä juuri opiskelemiani asioita saksofonilla töissä keikoilla hyödyntämään mahdollisimman paljon.

Kalenterissani on kuitenkin vielä runsaasti vapaita päiviä keikoille. Tulen mielelläni laulamaan ja soittamaan erilaisiin tilaisuuksiin. Ohjelmaa löytyy lapsille ja aikuisille. On yksinlaulua, Suomi-iskelmää trubana, saksofonilla ohjelmistoa hautajaisnumerosta jazziin ja basistina voin toimia sekä kontrabassolla että akustisella tai sähköisellä bassokitaralla.

Saa pyytää keikoille!

Onneks hiukan töitä taas :)

Tällä viikolla olen kirjoittanut nuotteja, opettanut basson ja saksofonin soittamista, johtanut kuoroa ja hieronut. Lisäksi olen tehnyt toimistotöitä, kuten maksanut palkkoja, järjestellyt asioita tulevia kuoron keikkoja varten, ottanut kuoron nimissä kantaa tulevaan aineeton perintö hakemukseen ja vaikka sun mitä sälää. Moni asia työelämässäni onkin sellaista vain välillisesti toimeentuloa tuottavaa työtä, joka kuitenkin on tehtävä, jotta varsinainen ansaintatyö on aikanaan mahdollista. Tähän lukeutuu tietenkin myös harjoitteleminen esiintymisiä varten -työtäni on sekin.

Kaustinen on siinä mielessä omalaatuinen paikka, että täällä ihmiset harrastavat musiikin tekemistä hyvin korkealla, ammatillisellakin tasolla. Tämä on nähdäkseni johtanut tilanteeseen, että oletusarvoisesti tilaisuuksiin saadaan ammattimaisesti tehtyä korkealaatuista ohjelmaa hyviltä harrastajilta, lähes aina ilmaiseksi.

Ainakin viimeiset 20 vuotta olen aika kiltisti suostunut näiden ilmaisten keikkojen tekemiseen mielessäni se, että ”jospa tämä poikisi joskus ihan oikean, palkallisenkin keikan”. Aina olen harjoitellut ja valmistautunut huolellisesti, jotta onnistuisin ja olisin osaamiselleni mahdollisimman hyvää mainosta. Nyt on alkanut tuntua siltä, että olen ehkä ollut kuitenkin vain hyvä ilmaisen työn mainos.

Kun toimeentulo on tiukassa, voimat vähissä ja aikaa rajallisesti, olen viime aikoina rohkaistunut kohteliaasti avaamaan esiintymistä ehdottavien henkilöiden kanssa keskustelun myös esiintymiskorvauksesta. On harmittavaa huomata, että reaktio on usein asiallisen keskustelun sijaan tyrmistynyt ja kannoillaan käännähtävä tyyliin ”ai sulle pitäis maksaa, no kysytään sitten muualta”. Kuitenkin muusikkous on ammattini, johon olen vieläpä korkeasti koulutettukin.

Tunnetusti muusikon työssä esiintymisen valmistamiseen käytetty aika ei juuri koskaan ole missään järkevässä suhteessa itse keikasta ansaittavan korvauksen kanssa. Ilmaiseenkin keikkaan pitää harjoitella aivan yhtä paljon kuin palkalliseen.

Nyt minulla aika ja voimat ovat rajalliset, täytyy priorisoida ansiotyötä. Leipä on haettava muualta, vaikka kivoja kiinnostavia projekteja pääsisi korvauksetta tekemään lähellä kotiakin.

Tiedossa on ainakin:

Ti 28.1.2020 Freija, Sellosali, Espoo klo 10

Pe 31.1.2020 Janne Behm ja Myöhemmin löydetyt, Kampin kappeli, Hki klo 18

La 1.2.2020 Janne Behm ja Myöhemmin löydetyt, Cafe Engel, Hki klo 18

Reissulla teen myös kymmenkunta hierontaa kotikäynteinä. Tuona aikana ei siis valitettavasti ole hieronta-aikoja tarjolla Kaustisella, mutta ma 3.2.2020 alkaen on taas reilusti vapaita varattavissa, täältä.

Ajanvarauspalvelua käyttäneillä on ilmennyt ongelmia. Vello ei ole auennut näkyviin tai aikoja ei muka ole ollut varattavissa, vaikka oikeasti on ollut. Jos kohtaat ongelmia netissä aikaa varatessasi, voit tottakai myös soittaa perinteisen puhelun. Varmimmin tavoitat minut ajanvarausasioissa arkisin klo 08-09, puh. 040-5512221.

Janne Behm & Myöhemmin löydetyt

Pari viikkoa sitten esiinnyimme Helsingissä Janne Behmin konsertissa Hakasalmen huvilassa. Yleisö kuuli Jannea pitkästä aikaa ja tuntui pitävän kuulemastaan kovin paljon. Projektia on päätetty jatkaa ja keikkoja tehdä enemmän kuin vain tuo yksi.

Alta voit kuunnella, mistä on kysymys. Ota yhteyttä, jos matsku tuntuu sopivalta. Koitetaan järjestää keikka!