Pyörät pyörivät

Vuosi 2021 on minun osaltani alkanut aika vaihtelevissa työtehtävissä xD

Olen tehnyt studiossa töitä mm. Johanna Paavolan toisen singlen parissa. Julkaisu lähenee jo, kannattaa seurata tiedotusta. Myös Johannan bändi on ollut koolla ja harjoitellut. Toivottavasti keikkaa vielä joskus tulee!

Musiikkitöitä oli niin ikää Freija-yhtyeellä, joka valmistautuu maaliskuun Kansanmusiikkiliiton kiertueeseen -toteutui se sitten tai ei. Koronarajoitukset sen määräävät. Olemme treenanneet läsnäollen ja etänä.

Hieronnan puolella on ollut hiljaista täällä Kaustisen päässä. Viime viikonloppuna tein kuitenkin kotikäyntireissun useampaan kohteeseen pääkaupunkiseudulla ja Keravalla. Näyttääkin minusta siltä, että hoitotyöni painottuu reissutyöksi. Sen verran enemmän kysyntää tuolla etelän päässä sille työlleni on.

Viimein olen päässyt myös rekan rattiin. Aloitin tällä viikolla turverekan kuljettajana paikallisen yrittäjän autolla ja sitä teen nyt sitten tässä kuumimman sesongin, mikäli kuskia tarvitsevat.

Tämä kuljettajan työ tarkoittaa hierontojen osalta sitä, että varattavissa olevat ajat tulevat hyvin lyhyellä varoitusajalla varattaviksi tuonne hieronnan sivulle. Tämä siksi, koska saan tietää seuraavan päivän ajotöistä vasta edellisenä iltapäivänä 17 jälkeen. Vasta sitten voin avata aikoja kalenteriin. Tätä epävarmuutta kestää nyt hetken. Arvioin tässä vaiheessa, että helmikuun ajan. Kiitän teitä asiakkaitani pitkämielisyydestä ja ymmärryksestä. Joudun toimimaan näin, koska iso osa toimeentulostani on nyt tästä ajamisesta kiinni.

Maaliskuulla sitten yritän pitää taas taiteentekoaikaa, siihen minulla on hiukan koronatukeakin käytettävissä. Ja sehän vain sopii jo siksikin, että Freija tosiaan on 15.-21.3.21 Suomen kansanmusiikkiliiton kiertueella. Keikkoja olisi akselilla Oulu-Seinäjoki-Tampere-Rääkkylä-Helsinki. Toivotaan, että tämä kiertue toteutuu! Pärjäillään ja palaillaan!

Purentalihasten hieronta

Kävin jatkokoulutuksessa, sehän on koulutettujen hierojien lakisääteinen velvollisuuskin. Sain aivan mahtavan hyvää lisäosaamista purentalihasten hierontaan!

Olen aikoinaan saanut itse merkittävää hyötyä purentalihasten jännitystiloista johtuviin kireyksiin ja korvien soimiseen käymällä Voice massage -hierojalla, jolla purennan käsittelyyn oli erikoisosaamista.

Nyt pystyn tarjoamaan purentalihasten hierontaa ja purennan manuaalista käsittelyä myös omalle asiakaskunnalleni. Tästä tulee olemaan hyötyä monille. Hammaslääkäreistäkin osa on sitä mieltä, että purentakiskon käytölle tueksi tai jopa vaihtoehdoksi sopii purennan lihaksia rentouttava hieronta.

Jos siis olet bruksaaja, narskutat hampaita öisin, soitat puhaltimia, käytät ääntäsi tai puhut paljon työksesi taikka kärsit purentaperäisestä tinnituksesta, tervetuloa hierontaan. Kokeile, voisitko juuri Sinä hyötyä käsittelystä ja saada vaivoihin ja kireyksiin helpotusta.

Ajanvaraus hierontaan tästä. Valitse ”yhdistelmähoito” niminen hierontatuotteeni ja kerro viestikentässä, että kyse on purentalihasten hieronnasta. Hoidon kesto asiakkaan mukaan vaihtelee 45-90min välillä. Tyypillisesti n. tunti.

Onneks hiukan töitä taas :)

Tällä viikolla olen kirjoittanut nuotteja, opettanut basson ja saksofonin soittamista, johtanut kuoroa ja hieronut. Lisäksi olen tehnyt toimistotöitä, kuten maksanut palkkoja, järjestellyt asioita tulevia kuoron keikkoja varten, ottanut kuoron nimissä kantaa tulevaan aineeton perintö hakemukseen ja vaikka sun mitä sälää. Moni asia työelämässäni onkin sellaista vain välillisesti toimeentuloa tuottavaa työtä, joka kuitenkin on tehtävä, jotta varsinainen ansaintatyö on aikanaan mahdollista. Tähän lukeutuu tietenkin myös harjoitteleminen esiintymisiä varten -työtäni on sekin.

Kaustinen on siinä mielessä omalaatuinen paikka, että täällä ihmiset harrastavat musiikin tekemistä hyvin korkealla, ammatillisellakin tasolla. Tämä on nähdäkseni johtanut tilanteeseen, että oletusarvoisesti tilaisuuksiin saadaan ammattimaisesti tehtyä korkealaatuista ohjelmaa hyviltä harrastajilta, lähes aina ilmaiseksi.

Ainakin viimeiset 20 vuotta olen aika kiltisti suostunut näiden ilmaisten keikkojen tekemiseen mielessäni se, että ”jospa tämä poikisi joskus ihan oikean, palkallisenkin keikan”. Aina olen harjoitellut ja valmistautunut huolellisesti, jotta onnistuisin ja olisin osaamiselleni mahdollisimman hyvää mainosta. Nyt on alkanut tuntua siltä, että olen ehkä ollut kuitenkin vain hyvä ilmaisen työn mainos.

Kun toimeentulo on tiukassa, voimat vähissä ja aikaa rajallisesti, olen viime aikoina rohkaistunut kohteliaasti avaamaan esiintymistä ehdottavien henkilöiden kanssa keskustelun myös esiintymiskorvauksesta. On harmittavaa huomata, että reaktio on usein asiallisen keskustelun sijaan tyrmistynyt ja kannoillaan käännähtävä tyyliin ”ai sulle pitäis maksaa, no kysytään sitten muualta”. Kuitenkin muusikkous on ammattini, johon olen vieläpä korkeasti koulutettukin.

Tunnetusti muusikon työssä esiintymisen valmistamiseen käytetty aika ei juuri koskaan ole missään järkevässä suhteessa itse keikasta ansaittavan korvauksen kanssa. Ilmaiseenkin keikkaan pitää harjoitella aivan yhtä paljon kuin palkalliseen.

Nyt minulla aika ja voimat ovat rajalliset, täytyy priorisoida ansiotyötä. Leipä on haettava muualta, vaikka kivoja kiinnostavia projekteja pääsisi korvauksetta tekemään lähellä kotiakin.

Tiedossa on ainakin:

Ti 28.1.2020 Freija, Sellosali, Espoo klo 10

Pe 31.1.2020 Janne Behm ja Myöhemmin löydetyt, Kampin kappeli, Hki klo 18

La 1.2.2020 Janne Behm ja Myöhemmin löydetyt, Cafe Engel, Hki klo 18

Reissulla teen myös kymmenkunta hierontaa kotikäynteinä. Tuona aikana ei siis valitettavasti ole hieronta-aikoja tarjolla Kaustisella, mutta ma 3.2.2020 alkaen on taas reilusti vapaita varattavissa, täältä.

Ajanvarauspalvelua käyttäneillä on ilmennyt ongelmia. Vello ei ole auennut näkyviin tai aikoja ei muka ole ollut varattavissa, vaikka oikeasti on ollut. Jos kohtaat ongelmia netissä aikaa varatessasi, voit tottakai myös soittaa perinteisen puhelun. Varmimmin tavoitat minut ajanvarausasioissa arkisin klo 08-09, puh. 040-5512221.

Vuoden vaihtuessa

Kulunut vuosi 2019 on ollut rutistus. Alkupuolta vuodesta väritti intensiivinen päiväopiskelu hierojaksi. Valmistuminen toukokuun lopussa oli, täytyy myöntää, huojentava hetki.

Opintojen kanssa yhtäaikaa tottakai tein kaikki mahdolliset työt, opintotukihan ei yrittäjälle ollut tarjolla. Opetin soittoa konservatorion oppilaalle sekä parille musiikkilukiolaiselle. Joku kävi yksityisesti saksofonitunnillakin. Johdin Hääkuoroa kansalaisopiston piirinä. Hieroin. Freija oli viime talven tarkoituksella hiljaisemmalla liekillä.

Alkuvuonna teimme kolme keikkaa Jesse Kaikuranta ja Tallari -yhdistelmällä. Myöhemmin kesällä Jesse keskittyi jälleen pop-uraansa uuden keikkamyyjän kautta ja näiden kansanmusiikkikeikkojen teko päättyi toistaiseksi siihen. Yllättävän haasteellista oli kyllä noinkin kuuluisan laulajan keikkojen myyminen kansanlauluohjelmistolla. Kuvitelmani oli helpommasta onnistumisesta myyntihommaan ryhtyessäni, tuote oli laadukas. Onneksi Jessellä menee nyt kovaa keikkarintamalla, harmi että en saanut samanlaista vauhtia kansanlaulukeikoilla aikaan. Yhteinen levymme 2018 oli mielestäni ihan onnistunut, enemmänkin huomiota sille ohjelmistolle olisi kyllä suonut. Ehkä tässä nähdään suomalaisen musiikkimaun vinouma: oma kansanperinne on varsin vähän suosittua verrattuna afroamerikkalaisesta populaarikulttuurista ponnistavaan musiikkiin.

Kävin kesäkuussa ajamassa pätkän Åbergin linjan busseja Espoossa. Se työ on myös ihan ok työtä. Asuntovaunussa on ihan ok asustella pätkiä silloin tällöin. Toisaalta harmi, että kuljettajan töitä ei ole täällä kotiseudulla tarjolla; kyllä niitä tyhjinä päivinä voisi täältä kotoa käsinkin tehdä. Mielestäni suoriuduin ihan kelvollisesti sekä tilausajoista että linjalla olemisesta. Kalusto säilyi ehjänä ja ihmiset pääsivät perille. Koitin hymyilläkin ja palvella kaikilla osaamillani kielillä.

Vaikeinta bussinkuljettajan työssä onkin juuri asiakaspalvelu. (Tosin vielä vaikeampaa se on taksissa ja ruumiin kuljettamisissa, joita taannoin niitäkin koitin tehä). Toiseksi vaikeinta eli stressaavinta on mahtua kaupungin pieniin tiloihin isolla kalliilla autolla. Välillä silti harmittaa, että ajokortissa ei ole yhdistelmäkirjainta E. Niille kuskeille kuuluu kysyntää olevan aivan eri tavalla. Noista edellä mainituista stressin aiheista asiakaspalveluvaikeuksista olisin valmis luopumaan kyllä heti; isolla autolla ja yhdistelmällä mahtumista voisin vielä olla valmis sen sijaan oppimaan lisää. Autokouluunko siis seuraavaksi oisi mentävä? Vieläköhän pöllikuskeja tarvitaan oikeasti lisää? Työ ei varmasti ole helppoa, mutta jokin rattimies minussa asuu jo lapsesta asti, en voi sitäkään kiistää.

Heinäkuusta eteenpäin päätin yrittää hierontaa ja jäsenkorjausta ihan tosissaan. Markkinoin lehdessä sen mitä oli rahaa, ilmoittelin kauppojen ilmoitustauluilla, netissä ja tien varressa. Aluksi kiinnostusta näytti hetkellisesti elo-syyskuulla olevankin, mutta varsin vähäiseksi kävi asiakasmäärä jouluun mennessä. Saamani asiakaspalaute hoidon laadusta on kyllä ollut kiittävää. Taitaa olla täällä Kaustisella ylitarjontaa hoitavan työn tekijöistä ja kilpailu kovaa.

Keikkareissuilla olen yleensä yrittänyt käydä kotikäynteinä hieromassa. Pääkaupunkiseudulle minulla on muodostunut ihan mukava asiakaskunta. Karkeasti kerran kuussa voi niiden töiden varassa ajatella käyvänsä päivän pari pistäytymässä stadissa. Tottakai yhdistelen mahdollisuuksien mukaan soittamisien ja mahdollisten bussinajamisten kanssa nämäkin työt, jotta matka- ja majoittumiskustannukset pysyisivät jotenkin mitoissa.

Syyskuussa julkaistiin kaksi uutta levyä. Freijan ”Kaivo” ja Esmeraldan ”Ruohonvihreällä runosohvalla”. Molemmista oli pari keikkaa ja molempien bändien keikkailua on myös tarkoitus edelleen lisätä. Freija aloittaakin keikkavuotensa 2020 heti Folklandia-risteilyltä. Toivottavasti kevään kalenterini täyttyy enenevästi kummankin porukan keikoista.

Syksyllä sain myös jätettyä pois käsistäni kaustislaisen Arto Tastulan tekemien laulujen nuotinnostyön. 18 laulua asettelin ja nuotinsin. Ne julkaistaan keväällä 2020 Arton tulevassa lauluja ja tekstejä sisältävässä kirjassa. Neljä laulua on vielä nyt myöhemmin tullut työstettäväksi, katsotaan ehtivätkö ne mukaan julkaisuun.

Johdan Kaustisen Hääkuoroa nyt kymmenettä vuotta, syksystä 2010. Johdollani kuoro on keskittynyt paljon säestyksettömän laulun kehittämiseen ja melkein jo päästiin suomalaisten kamarikuorojen perusohjelmistojakin laulamaan. Kuoro on kehittynyt hyvin. Laulajista tosin tahtoo olla pulaa, uusia tulijoita on vähän. Toivottavasti tämä ei johdu minusta. Vaikea on saada selvää, kuinka epämiellyttävän ihmisen ja johtajan kuvaa lopulta kannan tietämättäni. Hääkuoro teki joulun alla kolme hienoa joulukonserttia. Niissä ainakin kuultiin kaunista sointia, jonka osittain katson oman käteni jäljeksi. Jatkossa kuoro tulee konsertoimaan jälleen varhaisempien ohjelmistojensa parissa ja osin Purppuripelimannien säestyksellä. Kymmenen vuotta onkin ihan hyvänmittainen kaari johtajan ja kuoron kehittyä yhdessä. Kumpikin meistä on varmasti oppinut tuona aikana paljon toisiltaan.

Soolouran puolella on ollut yli kaksi vuotta melko hiljaista; kaikkeen ei vaan voima riitä. Nyt kun nuo opiskelukiireet ovat takana, olen jälleen luonut katseen myös yksin tekemisen suuntaan. Lähinnä työn alla ovat nyt instrumentaalijutut. Katsotaan, mitä niistä alkaa syntyä. Kunhan tämä syksyn synkkyys taas väistyy pois.

Kiitos kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta. Yritetään pysyä hengissä. Tehtäsikö jotain uutta? Valoisaa ja kaunista tulevaa vuotta 2020!

Kuulumisia heinäkuussa -19

Vierähtipäs jo yli kuukausi edellisestä kuulumisien kerrontakerrasta. Täällä kuitenkin ollaan 🙂

Hierojaksi valmistumisen jälkeen yritin pitää viikon verran toipumisvapaata. Talvi täysipäiväistä opiskelua töiden ohella vei selkeästi veronsa voimista, vapaa tuli tarpeeseen.

Sitten olikin aika suunnata Espooseen intensiivisen työskentelyjakson ajaksi. Ajoin Åbergin linjan busseja tilausajoissa sekä linjoilla 565, 115 ja 133 tiiviin jakson ja tein samalla reissulla kotikäynteinä hierontoja pk-seudulla olevien asiakkaiden luokse. Näitä pk-seudun käyntejä tulee jatkossakin toteutumaan arviolta noin kerran kuussa. Jos haluat koota kaveriporukan ja tilata minut hierojaksi paikalle, ota yhteyttä!

Mahtui työmatkalla väliin yksi Freijan konserttikin, Kotkassa. Se oli oikein mukava tapaus, Freija kun on ollut hiukan säästöliekillä vuoden verran. Syksyllä vilkastuu taas ja uuden levyn julkaisupäiväkin on jo varmistunut. Julkkarikeikka on Nukketeatteri Sampon lavalla 14.9.19 klo 20.

Kävin reissulla myös kuuntelemassa Kaisaniemen puistossa Stingiä livenä. Se oli elämys! Stingillä oli taustalaulajana amerikkalainen Gene Noble, jonka laulamisesta olin todella vaikuttunut.

Eilen oli rankka päivä, kun uudelleen elvytetty Kaustisen kotiseutujuhla työllisti minua kovasti paljon. Johtamani Hääkuoro esiintyi, soitin kontrabassoa Kaustisen orkesterissa. Kaustisen mieslaulajatkin oli tilapäisesti vailla johtajaa keikalla, joten lupasin auttaa. Yhteislauluun tarvittiin käyntiin laittaja, niin lupasin sitten senkin hoitaa. Pitkästä aikaa polkaisin alkusoiton käyntiin harmoonilla 😀

Ja tätä kaikkea piti tietenkin harjoitella sekä yksin että kuorojen kanssa. Illan päätteeksi oli sitten vielä Kaustisen Mysteerion harjoitukset. Tämä esityshän toimittaa tämän kesän festareilla Kavalkadin virkaa. Vastaan esityksessä viimesyksyiseen tapaan musiikkipuolesta.

Viime perjantaina kävimme Tallarin ja Jesse Kaikurannan kanssa Haapavesi Folkissa esittämässä toistaiseksi viimeisen sovitun konsertin ”Lauluni” kokonaisuudesta. Vaikka julkaisukeikat nyt ovat ohi, on levyä saatavilla esimerkiksi täältä.

Parhaillaan on siis menossa Kaustisen tämän vuoden festivaaleihin valmistautuminen. Juhlilla kuullaan Hääkuoroa useampaan otteeseen yhdessä pelimannien kanssa ja säestyksettömässä omassa konsertissa sekä lukion salissa että kirkkokonsertissa. Lisäksi olemme valmistaneet yhteiskonsertin Ottosten ja Häävin kanssa. Anttilan pelimannitkin aikovat olla keikalla. Freijalle ei juhlilta keikkaa irronnut tänäkään vuonna ja soolokeikkaa en tänä vuonna juhlille yrittänyt tarjota -Mysteeriossa soitan ja laulan myös yksin.

Hieronta-aikoja on tarjolla festarien aikana niukemmin, mutta tällä viikolla on paremmin ja heinäkuun viimeisestä viikosta alkaen runsaasti. Festarien jälkeisen viikon 15.-21.7. pidän aivan välttämättömän totaalisen toipumisvapaan, jona aikana minua ei tavoita millään välineellä. Netissä ajanvaraus on tottakai toiminnassa myös silloin, joten loppukuun ja loppuvuoden aikoja voi varata ympärivuorokautisesti, täällä.

Tervehditään, kun tavataan! Nähdään keikoilla ja vastaanotolla!

Valmista tuli!

Nyt se on suoritettu. Koulutettu hieroja ja urheiluhieroja on ammattinimikkeet, joita tämän tutkinnon myötä olen oikeutettu käyttämään.

Suuri urakka on takana, opetusta saatiin 1600 tuntia ja kaikenlaista sen päälle. Olo on väsynyt ja onnellinen.

Opettajan sanat, joilla hän kunnioitti ja kiitti minua päättäjäisissä siitä että jo alalla olleena lähdin vielä opiskelemaan uutta, tuntuivat syvällä ja jäivät mieleen. Tämä valmistuminen oli työvoitto.

Nyt pääsen takaisin oman elämän ja omien työkuvioiden pariin täysillä ja se tuntuu hyvältä.

Palataan soiton, laulun ja hieronnan merkeissä pian!

Jesss! :)

No nyt on sitten näyttötutkinnot suoritettuna ja rekisteröintipaperit Valviraan toimitettuna. Näin tulee musiikin maisterista vielä myös terveydenhuollon ammattihenkilö ihan virallisesti, Koulutettu hieroja kun on nimikesuojattu ammattinimike. Virallinen valmistumispäivä on perjantai 24.5.2019.

Hierontahinnasto päivittyy nyt, kun arvonlisävero poistuu hieronnan hinnoista. Jäsenkorjauksen hinnassa se vielä kuitenkin jatkossakin on.

Nyt keskityn hetken Esmeralda-levyn toiseen äänityssessioon. On kyllä kiva tehdä musaa, kun koko lukuvuosi on mennyt sen osalta liian pienellä liekillä opintojen vuoksi. Hyvä fiilis!

Loppurutistus

Tässä on tullut rehkittyä ja rutistettua. Hierojan ja urheiluhierojan koulutus on nyt aivan loppusuoralla. Edessä on viimeiset kolme näyttöpäivää huomisesta eteenpäin. Kohtalaisen luottavaisin mielin lähden osaamistani tentaattoreille esittämään; palaute tähän asti on ollut riittävän kannustavaa.

Kun tämä koulutus 12 päivän jälkeen on ohi, on todella ihanaa päästä taas takaisin normaaliin omaan elämään ja musiikin pariin tavallisessa määrin. On ollut ikävä soittoa ja laulua. Odottamassa on myös Esmeralda-levyn päällekkäisäänityksiä ja miksaus. Myös nuotteja olisi kirjoitettavaksi alun 16 kappaletta, työstän kaustislaisen Arto Tastulan säveltämiä ja sanoittamia lauluja painokelpoiseen nuottimuotoon.

Musiikkiin palaan täysillä heti kun ehdin; koulu on nimittäin kyllä stressannut ja vienyt mehut hyvin tehokkaasti. Kokopäivätoiminen opiskelu yhdistettynä kaikkien mahdollisten töiden tekemiseen on varsin kuormittava kokonaisuus -en voi varauksetta suosittaa sellaisen urakan vastaanottamista kenellekkään. Ajoittain olen ollut hiukan kateellinenkin niille, jotka saavat opintotukea opintojen ajaksi. Minulla ei sitä luksusta ollut saatavilla ja töitä on ollut aivan välttämätöntäkin tehdä myös opintojen ajan.

Yhteistyökumppanit ovat olleet oikein suopeita, vaikka en varmasti ole esimerkiksi Hääkuorolle pystynyt kaikkea parasta johtajana antamaan tämän talven aikana. Freijalla on ollut hiljaiseloa tämä talvi, se on omalta osaltaan mahdollistanut opiskelijana olemisen. Nyt on Freijankin keikkakalenteriin alkanut tulla taas merkintöjä syksylle, joten ilolla sitäkin osaa elämästä jälleen odotan.

Soolopuolella oli onneksi sellainen virkistävä avaus, että kävin viikko sitten Evijärven kirkossa messussa soittamassa alttosaksofonia ja laulamassa. Se teki tosi hyvää ja antoi paljon harjoittelemisen aiheita kummassakin.

Henkisellä puolella on tapahtunut kasvua tämän talven aikana. Olen siitä onnellinen. Odotan aikaa, että opintoihin liittyvä ahdistus päättyy ja pääsen jälleen hengittämään vapaasti ja työstämään herkkyyttäni vahvuudekseni. Siitä on monenlaista hyötyä ja hyvinvointia itselle ja asiakkaille.

Bussinajoa saattaa olla tiedossa alkukesäksi. Voi myös olla, että panostani ei tänä keväänä tarvitakaan, koska pääsen koulusta irti vasta kuumimman tilausajosesongin päätyttyä. Talouden tervehdyttämiselle ajaminen toki tekisi erittäin hyvää. Jos kuitenkin käy niin että ajoa ei löydy, täytyy vain panostaa vielä enemmän musiikkipuoleen ja toki myös hieronnan markkinointiin -kunhan lailliset rekisteröinnit ehtivät vauhtiin mukaan.

Jos sinulla siis on tarvetta esiintyjälle kesän juhliin (häihin, synttäreille, kekkereihin jne) minulla todennäköisesti on kalenterissa hyvin tilaa; neuvottelen mielelläni yksityiskohdista lähemmin -otahan yhteyttä!!