Ne, jotka minut tuntevat, tietävät kuinka taistelen joka syksy valon vähetessä voimien hupenemista vastaan. Kai sitä kutsutaan syysmasennukseksi tai kaamosmasennukseksi. Mahdollisuuksieni mukaan olen auttanut tilannetta pistäytymällä kaikkein kurjimpaan loka-marraskuun taitteen aikaan etelän auringossa lataamassa lisää virtaa. Se on auttanut. Tänä syksynä ei varmasti lennähdetä yhtään mihinkään, siitä koronakriisin rajoitukset ja kriisin myötä romahtanut talous pitävät kyllä huolen. On tyydyttävä n. 20 vuotta vanhaan kirkasvalolamppuun; sekin auttaa vähän.
Viimeiset 10 syksyä olen välillä oikeasti joutunut puristamaan itsestäni mahdottoman paljon kyetäkseni tiistai-iltana raahautumaan Hääkuoron eteen töihin, vaikka oikeasti olisi ollut ainoa järkevä teko jäädä takkatulen sytyttelyyn ja viltin alle. Tänä vuonna se stressitekijä on poissa, kun olen saanut luovuttaa vastuun kuorosta seuraavalle johtajalle. Yritän parhaani mukaan olla ottamatta tilalle muuta stressiä. Esimerkiksi näitä perjantaivideoita teen jatkossa voimieni mukaan. Tiedotan uudesta julkaisusta ainakin tässä blogissa, instagramissa ja automaatti-ilmoitukset lähtevät Youtube-kanavani tilaajille. Jos haluat saada tiedon uudesta julkaisusta, paina minkä tahansa perjantaivideoni lopussa naamani kuvaa. Siitä voit tilata kanavani ja kilikellokuvakkeesta laittaa päälle ilmoitukset uusista latauksista.
Mielelläni keskityn taiteen tekemiseen täysillä, siihen minulla on suurin lahjakkuuspotentiaali. Tuntuu myös lisäksi, että parantamisen lahja on nostanut päätään sen jälkeen kun hankin muodollisen pätevyyden hierojaksi ja aloin systemaattisemmin hoitaa ihmisiä vastaanotolla. Harmillisen vähän vain on tulijoita asiakkaaksi, niillä määrillä ei vielä voi elämääni ja taiteen tekemistäni rahoittaa. Siksi olen käynyt tilapäisesti hankkimassa lisäansioita serkkupojan rakennusfirman työmaalla, vaikka siihen työhön ei selkeästikään parhaat lähtökohdat minulla ole. Toivottavasti se riittää, vaikka jatkuvasti ja toistuvasti koen suurta riittämättömyyden tunnetta. En vain ole kovin kokenut rakennusmies, paras osaamiseni on muualla. Kaikkeni teen pysyäkseni pää pinnalla.
Vielä elän toivossa, että myös Freija -yhtyeen toiminta pääsee joskus takaisin aktiiviseksi pahimman korona-kriisiajan jälkeen. Ja jotain uuttakin bänditouhua on viritteillä täällä kotiseudulla, mutta siitä voi puhua vasta myöhemmin lisää.