Vuoden vaihtuessa

Kulunut vuosi 2019 on ollut rutistus. Alkupuolta vuodesta väritti intensiivinen päiväopiskelu hierojaksi. Valmistuminen toukokuun lopussa oli, täytyy myöntää, huojentava hetki.

Opintojen kanssa yhtäaikaa tottakai tein kaikki mahdolliset työt, opintotukihan ei yrittäjälle ollut tarjolla. Opetin soittoa konservatorion oppilaalle sekä parille musiikkilukiolaiselle. Joku kävi yksityisesti saksofonitunnillakin. Johdin Hääkuoroa kansalaisopiston piirinä. Hieroin. Freija oli viime talven tarkoituksella hiljaisemmalla liekillä.

Alkuvuonna teimme kolme keikkaa Jesse Kaikuranta ja Tallari -yhdistelmällä. Myöhemmin kesällä Jesse keskittyi jälleen pop-uraansa uuden keikkamyyjän kautta ja näiden kansanmusiikkikeikkojen teko päättyi toistaiseksi siihen. Yllättävän haasteellista oli kyllä noinkin kuuluisan laulajan keikkojen myyminen kansanlauluohjelmistolla. Kuvitelmani oli helpommasta onnistumisesta myyntihommaan ryhtyessäni, tuote oli laadukas. Onneksi Jessellä menee nyt kovaa keikkarintamalla, harmi että en saanut samanlaista vauhtia kansanlaulukeikoilla aikaan. Yhteinen levymme 2018 oli mielestäni ihan onnistunut, enemmänkin huomiota sille ohjelmistolle olisi kyllä suonut. Ehkä tässä nähdään suomalaisen musiikkimaun vinouma: oma kansanperinne on varsin vähän suosittua verrattuna afroamerikkalaisesta populaarikulttuurista ponnistavaan musiikkiin.

Kävin kesäkuussa ajamassa pätkän Åbergin linjan busseja Espoossa. Se työ on myös ihan ok työtä. Asuntovaunussa on ihan ok asustella pätkiä silloin tällöin. Toisaalta harmi, että kuljettajan töitä ei ole täällä kotiseudulla tarjolla; kyllä niitä tyhjinä päivinä voisi täältä kotoa käsinkin tehdä. Mielestäni suoriuduin ihan kelvollisesti sekä tilausajoista että linjalla olemisesta. Kalusto säilyi ehjänä ja ihmiset pääsivät perille. Koitin hymyilläkin ja palvella kaikilla osaamillani kielillä.

Vaikeinta bussinkuljettajan työssä onkin juuri asiakaspalvelu. (Tosin vielä vaikeampaa se on taksissa ja ruumiin kuljettamisissa, joita taannoin niitäkin koitin tehä). Toiseksi vaikeinta eli stressaavinta on mahtua kaupungin pieniin tiloihin isolla kalliilla autolla. Välillä silti harmittaa, että ajokortissa ei ole yhdistelmäkirjainta E. Niille kuskeille kuuluu kysyntää olevan aivan eri tavalla. Noista edellä mainituista stressin aiheista asiakaspalveluvaikeuksista olisin valmis luopumaan kyllä heti; isolla autolla ja yhdistelmällä mahtumista voisin vielä olla valmis sen sijaan oppimaan lisää. Autokouluunko siis seuraavaksi oisi mentävä? Vieläköhän pöllikuskeja tarvitaan oikeasti lisää? Työ ei varmasti ole helppoa, mutta jokin rattimies minussa asuu jo lapsesta asti, en voi sitäkään kiistää.

Heinäkuusta eteenpäin päätin yrittää hierontaa ja jäsenkorjausta ihan tosissaan. Markkinoin lehdessä sen mitä oli rahaa, ilmoittelin kauppojen ilmoitustauluilla, netissä ja tien varressa. Aluksi kiinnostusta näytti hetkellisesti elo-syyskuulla olevankin, mutta varsin vähäiseksi kävi asiakasmäärä jouluun mennessä. Saamani asiakaspalaute hoidon laadusta on kyllä ollut kiittävää. Taitaa olla täällä Kaustisella ylitarjontaa hoitavan työn tekijöistä ja kilpailu kovaa.

Keikkareissuilla olen yleensä yrittänyt käydä kotikäynteinä hieromassa. Pääkaupunkiseudulle minulla on muodostunut ihan mukava asiakaskunta. Karkeasti kerran kuussa voi niiden töiden varassa ajatella käyvänsä päivän pari pistäytymässä stadissa. Tottakai yhdistelen mahdollisuuksien mukaan soittamisien ja mahdollisten bussinajamisten kanssa nämäkin työt, jotta matka- ja majoittumiskustannukset pysyisivät jotenkin mitoissa.

Syyskuussa julkaistiin kaksi uutta levyä. Freijan “Kaivo” ja Esmeraldan “Ruohonvihreällä runosohvalla”. Molemmista oli pari keikkaa ja molempien bändien keikkailua on myös tarkoitus edelleen lisätä. Freija aloittaakin keikkavuotensa 2020 heti Folklandia-risteilyltä. Toivottavasti kevään kalenterini täyttyy enenevästi kummankin porukan keikoista.

Syksyllä sain myös jätettyä pois käsistäni kaustislaisen Arto Tastulan tekemien laulujen nuotinnostyön. 18 laulua asettelin ja nuotinsin. Ne julkaistaan keväällä 2020 Arton tulevassa lauluja ja tekstejä sisältävässä kirjassa. Neljä laulua on vielä nyt myöhemmin tullut työstettäväksi, katsotaan ehtivätkö ne mukaan julkaisuun.

Johdan Kaustisen Hääkuoroa nyt kymmenettä vuotta, syksystä 2010. Johdollani kuoro on keskittynyt paljon säestyksettömän laulun kehittämiseen ja melkein jo päästiin suomalaisten kamarikuorojen perusohjelmistojakin laulamaan. Kuoro on kehittynyt hyvin. Laulajista tosin tahtoo olla pulaa, uusia tulijoita on vähän. Toivottavasti tämä ei johdu minusta. Vaikea on saada selvää, kuinka epämiellyttävän ihmisen ja johtajan kuvaa lopulta kannan tietämättäni. Hääkuoro teki joulun alla kolme hienoa joulukonserttia. Niissä ainakin kuultiin kaunista sointia, jonka osittain katson oman käteni jäljeksi. Jatkossa kuoro tulee konsertoimaan jälleen varhaisempien ohjelmistojensa parissa ja osin Purppuripelimannien säestyksellä. Kymmenen vuotta onkin ihan hyvänmittainen kaari johtajan ja kuoron kehittyä yhdessä. Kumpikin meistä on varmasti oppinut tuona aikana paljon toisiltaan.

Soolouran puolella on ollut yli kaksi vuotta melko hiljaista; kaikkeen ei vaan voima riitä. Nyt kun nuo opiskelukiireet ovat takana, olen jälleen luonut katseen myös yksin tekemisen suuntaan. Lähinnä työn alla ovat nyt instrumentaalijutut. Katsotaan, mitä niistä alkaa syntyä. Kunhan tämä syksyn synkkyys taas väistyy pois.

Kiitos kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta. Yritetään pysyä hengissä. Tehtäsikö jotain uutta? Valoisaa ja kaunista tulevaa vuotta 2020!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *