Rekkaralli

Tällä kertaa perjantaivideona on tranceen päin kallistuva uusi biisini Rekkaralli. Miltäs kuulostaa?


Joulukin jo kohta tulee. Mulla on yksi joululaulu ihan virallisesti jaossa Spotifyssä ja AppleMusic:ssa. Tässä vielä sekin, jos et oo kuullu:

Tammi-helmikuussa teen enemmän töitä studiossa ja toivottavasti jotain saadaan kevään kuluessa myös julkaistuksikin. Samaan aikaan tietenkin oon korvat auki ja aktiivisena myös noiden ajohommien suhteen, kun nyt tuli se yhdistelmäkortti hommattua -pitäähän sekin saada itsensä tuottamaan takaisin. Eli edelleen saa vinkata, jos on raskaan kaluston kuskille töitä tiedossa.

Soitto soikoon, laulu raikukoon!

Hyvää Joulua!

Melkutus

Tämän viikon perjantaivideo tulee vasta illalla. Syynä tähän on se, että olen tehnyt tällä viikolla jo hieman muita töitä, koska tämä video on Taiteen edistämiskeskukselta saamani Korona-apurahapätkän viimeinen perjantaivideo, kausi päättyy huomenna ja senkin jälkeen täytyy tulla jollain toimeen.

Näitä videoita on ollut oikein hauska tehdä. Olen oppinut melkoisen paljon ja kehittynyt uusien ohjelmistojeni käytössä runsaasti. Oppimista on vielä jäljellä ja intoa perjantaivideoiden tekoon samoin. Toivotaan, että löydän riittävästi aikaa näiden jatkamiseen!

Melkutus on karjalainen tanssi. Tässä biisissä soi kalevalainen runolaulu ja omasta päästäni peräisin olevat soitteet. Yhdistin tässäkin uutta aluevaltaustani edm:n tekemistä ja perinneosaamistani niinkuin nyt raksatöiltä, rehunteolta ja saabin ehostamiselta ennätin.

Toivottavasti musani menee jalan alle ja tanssittaa!!