Keikkaa on pukannut

Pääsin jälleen keikkakiertueelle. Tällä kertaa olin Tallarin koulukonserttikiertueella triossa Sampo Korvan ja joensuulaisen Janne Ojajärven kanssa. Kiertue suuntautui Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan. Konsertteja oli kymmenen. Soitin jouhikko ja viulua, joissain kappaleissa myös pitkästä aikaa ukebassoa. Aika paljon piti opetella uusia biisejä lyhyessä ajassa, mutta näiden kaverien kanssa meininki oli se, että eletään hetkessä ja mitä vain voi lavalla tapahtua. Ihan hyvin pärjättiin.

Seuraavaksi keskityn saksofoniopintoihin, todella paljon on omaksuttava taitoja, että saan suoritettua keväällä tutkintokonserttini. Huomaan toistuvasti valittelevani sitä, kuinka hitaasti oppiminen tapahtuu näin keski-iässä.

Tulossa on myös kiva duo-keikka Freijatoverini Maijan kanssa itsenäisyyspäivän aattona Kalajoella. Se on kiva tehdä ja kiva siellä saada pitkästä aikaa käyttöä myös Ajan Musiikin äänentoistolaitteille.

Tallari ja Arto Anttila: Kevyt Harmattan

Toukokuun 11. ja 12. päivä Arto on vierailijana Tallarin konserttisarjassa, lisää infoa voit lukea tästä.

Tässä videossa he esittävät Arton säveltämän kappaleen Kevyt Harmattan. Se on äänitetty ensimmäisen harjoitusperiodin päätteeksi. Konsertti tullaan myös streamaamaan Tallarin youtube-kanavalla 11.5.2023.

Tervetuloa kuuntelemaan!

Arto Anttila palaa vierailemaan Tallarin riveihin

Kansanmusiikkiyhtye Tallari saa torstaina 11.5. kauden viimeiseen kausikonserttiinsa Pelimannitalolla vieraakseen monipuolisen muusikon, multi-instumentalistin ja lauluntekijän Arto Anttilan. Anttila toimi Tallarin johtajana vuosina 2012–2015.

Konsertin nimi ”Hyvää jatkoa” tulee Anttilan omasta kappaleesta. Omien sävellysten lisäksi illan aikana kuullaan Artolle rakkaita perinnesävelmiä Kaustiselta ja hänen isänsä, mestaripelimanni Teuvo Anttilan sävellyksiä.

Anttila luonnehtii konserttiohjelman yhdistävän lapsena Kaustisella omaksutun pelimannimusiikin monipuoliseen muusikkouteen, joka on hioutunut koulutuksen ja yli 20 vuotta kestäneen ammattiuran myötä. Sävelmät saavat kokoa ja muotoa rikkaasta instrumentaatiosta, ja ne on sovitettu Arton ideoiden pohjalta yhdessä Tallarin kanssa juuri tähän konserttiin sopiviksi.

Arto Anttila aloitti soittajantaipaleensa Kaustisella Näppäreissä ja Ottosissa. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja on toiminut mm. Kaustisen Hääkuoron taiteellisena johtajana ja jo lähes 20 vuotta rakastetun Freija-yhtyeen basistina. Hänen isänsä, vuoden 2017 mestaripelimanni Teuvo Anttila on soittanut mm. viulua Kaustisen pikkupelimanneissa ja bassoa Kaustisen Hääpelimanneissa ja Mosalan pelimanneissa.

Tallari ja Arto Anttila: Hyvää jatkoa.

Torstai 11.5. klo 19. Pelimannitalo, Kaustinen. Liput 15/10 €.

Perjantai 12.5. klo 18. Snellmankoti, Kokkola.

Lisätiedot:

Arto Anttila, 040-5512221

Katri Haukilahti, 040-578 9025
Arto Järvelä, 040-809 1619
Esko Järvelä, 0400-757 7273
Sampo Korva, 050-514 3307

Mietteitä Tallarin kausikonsertin jälkeen

Eilen ystävänpäivänä kävin kuuntelemassa Pelimannitalossa Tallarin ystävänpäiväkonsertin, joka oli myös samalla Ritva Talvitien eläkkeelle lähtökonsertti.

Tämä tilaisuus oli yksi Tallarin kausikonserttien sarjaan kuuluvista. Kyllä saatoin ylpeänä olla tyytyväinen, kun tupa oli jälleen täysi. Tämä konserttisarja on nimittäin aivan omakätinen aikaansaannokseni. Oikeastaan se on isoin myönteinen asia, jonka sain aikaan ollessani määräaikaisena Tallarin talousvastuullisena taiteellisena johtajana 2012-15.

Tuo oli Kansanmusiikkisäätiön konkurssin jälkeistä toipumisen aikaa. Ensin Tallari oli johdettavanani Kaustisen kunnan yksikkönä. Sitten se siirrettiin myöhemmin nykyisen ylläpitäjän, Kansanmusiikki-instituutti ry:n alle, instituutin ja museon rinnakkaiseksi yksiköksi.

Tallarilla ei oikein ollut keikkaa. Yleisradio oli vetänyt yhtyeeltä pois vuosikymmenet voimassa olleen rahoitusosansa. Yhtyeeltä odotettiin suurta oman rahoituksen osuutta budjettiinsa keikkojen ja opettamisten tuloina. Opettaminen eri oppilaitoksissa näytti jo kasvavan tulonlähteenä yhtyeen keikkoja merkittävämmäksi.

Pohdin ja kehitin erilaisia konsepteja. Lopulta päädyin miettimään, että Tallari kuitenkin lopulta on samalla tavalla valtionosuusorkesteri kuin ovat kaupunginorkesteritkin ympäri maata. Yhtyeeltä kuitenkin puuttui säännöllinen konserttisarja, jolla olisi vakituinen konserttipäivä, kausikortit ja vakiokävijät sekä vaihtuva mielenkiintoinen ohjelmisto. Tavoitteenani oli luoda konserteista sellaisia toimivia paketteja, joita saisi sitten muihinkin saleihin ja tapahtumiin helpommin myytyä uudelleen esitettäviksi.

Päätin alkaa toimeen, koska taloudellinen paine päälläni oli todella kova ja raskas kantaa. Jos jollain omalla toiminnallani pystyin jotain parannusta tilanteelle saamaan aikaan, sen myöskin tein. Vierailevia esiintyjiä palkattiin mm. pitämieni palkattomien virkavapaiden säästyneillä rahoilla.

Konserttisarjaideani oli menestys. Saimme houkuteltua kävijöiksemme kausikorttilaisia ja muuten säännöllisesti konserttiin tulijoita ihan hyvän joukon. Aluksi konsertteja pidettiin Kaustinen-salissa, koska mielestäni paikkakunnan paraatipaikka ja silloisen toimitalomme sydän oli oikea paikka ”Kaustisen kaupunginorkesterin” esiintymispaikaksi. Myös talon aulaa kokeiltiin konserttitilana.

Kansantaiteenkeskuksessa Tallaria vaivasivat sisäilmaongelmat. Tähän reagoitiin työnantajan puolesta päätöksellä siirtää yhtyeen toiminta Pelimannitaloon väistötiloihin. Pian tämän päätöksen syntymisen jälkeen sairastuin itse sydänlihastulehdukseen ja jouduin 2kk sairaslomalle. Tuona aikana Tallari toimi triona, Ritva, Katri ja vastavalittu Sampo olivat silloin jäseninä. He kokeilivat pitää kausikonserttia myös ktk:n intiimimmässä Museosalissa.

Sairastamiseni aikana yhtye muutti Pelimannitalon yläkertaan. Palasin töihin määräaikani viimeiseksi puoleksi vuodeksi Trion kylkeen ja pelimannitalo osoittautui minustakin hyväksi toimipaikaksi Tallarille. Lopulta kausikonserttien pitopaikaksi vakiintui Pelimannitalon iso tupa. Tottahan se on, että lähes täydessä 90 henkeä vetävässä tuvassa on intiimimpi ja lämpimämpi tunnelma kuin samalla väkimäärällä 300 hengen konserttisalissa. Tällä perusajatuksella konserttisarja näyttää toimivan edelleen hyvin. Onneksi kaikki meni näin parhain päin.

Eilisessä konsertissa siis istuin ihan virallisen lipun ostaneena kuulijana ja kuuntelin juontoa, jossa sanottiin kutakuinkin, että ”kausittaisia konserttejahan Tallarilla on ollut aina. Mutta sitten kun toiminta muuttui säännöllisemmäksi, pidimme konsertin xx, josta ohjelmistoomme jäi kappale xx”. Tämä juonto herätti minussa tunteita ja muistoja ja siksi kirjoitan tämän nyt.

Itse pidän nykyistä kausikonserttien sarjaa erinomaisena ja menestyneenä toimintana. Tiedän aivan itse sen perustaneeni ja tehneeni lujasti töitä sen eteen. Olen ylpeä aikaansaannoksestani. Pidän sitä tuon raskaan, mutta ajoittain varsin antoisan työpestini suurimpana ja hienoimpana tuloksena ja olen onnellinen siitä, että toiminta jatkuu samaan suuntaan, mihin sitä aikanani lähdin viemään. Onnea ja menestystä Tallarille!

Tänään tehtiin Jesse Kaikuranta ja Tallari -keikka Kalajoella :)

Tänään konsertoimme Kalajoella Virta-salissa. Oli kiva soittaa yhdessä ja syntyi hyviä tunnelmia.

Muistutan tässä samalla seuraavasta keikasta, Ylivieskan Akustiikka-salissa 5.4.2019 klo 19.00. Kaikki mukaan!!

Muutama ihminen olisi vielä sopinut katsomoon lisääkin, mutta kiitos kaikille paikalle tulleille.

Hyvää uutta vuotta 2019!

Vanha vuosi saatiin saateltua historiaan ja edellisessä postauksessa jo pientä yhteenvetoa teinkin.

Uusi vuosi alkaa taas ja ainakin seuraavaa minulla on tiedossa:

-yritän saattaa opinnot valmiiksi ja saada koulutetun (urheilu)hierojan paperit keväällä käteen.

-Freijan kanssa aktivoidutaan ja tehdään balladilevy valmiiksi sekä julkaistaan se.

-Tallarin ja Jesse Kaikurannan kanssa keikkaillaan ainakin
26.1.19 klo 18 Kalajoella Virta-salissa,
5.4.19 klo 19 Ylivieskan Akustiikka-salissa ja
28.6.19 Haapavesi Folk -festivaaleilla.

-Susanna Kentalan ryhmän kanssa valmistetaan päivitetty versio Esmeralda -virkeä vasikka -esityksestä ja varmaan jotain äänitelläänkin 😉

-Hanni Auteren On the Way There -biisin levytys julkaistaan ja julkkarikeikkaakin on tiedossa.

-Kaustisen Hääkuoron kanssa valmistellaan uutta ohjelmaa ja viritellään yhteistyötä Kansantanssiryhmä Ottosten ja kansanmusiikkiyhtye Häävin kesken. Kuoro päivittää myös sekä hengellisen että kansanlaulukonserttiohjelmistonsa kevään harjoitusten kuluessa, kesäksi.

-Soolouran puolella päivitän keikkasettiäni ja uutta musiikkiakin syntyy vähitellen -viimeaikoina ajatus on lepatellut instrumentaalien puolella. Myös yksinlaulu-soolosaksofoni -ohjelma on työn alla. Olen myös valmiina keikalle, jos synttäreillä tai siunaustilaisuudessa on laulajalle tarvetta.

Tässähän sitä jo onkin alkuunsa vähän puuhaa. Toki opetukset jatkuvat aiempaan tapaan ja bussia meen ajamaan taas kesän kiiresesonkiin Åbergin linjalle, kunhan tuo koulu ensin saadaan vietyä loppuun. 

Soittokeikkoja, laulukeikkoja ja hierontoja kaipaan kalenteriini lisää. Toivottavasti kesän hääparit tarvitsevat esim perinteistä viulupelimannia säestyksen kera, sitä olisi helposti ja edullisesti tarjolla 🙂
Freija tekee mielellään lisää keikkaa myös.
Aina ovat edelleen olemassa myös Elisa Laiho Acoustic Flow akustisine poppeineen ja oma bilebändini Syntax Flynn, joka tarvittaessa soittaa häävalssien perään ensin vanhaa tanssimusaa ja vaikka toisen setin osastolta rock-disco, jos vain tilaisuudessa sellaisen tarvetta on.

Tuleeko mieleesi jokin yhteistyön mahdollisuus? Ota yhteyttä! 🙂

Joulumieltä, lepoa ja innolla kohti uutta vuotta!

Kiitos kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneen vuoden yhteistyöstä! 

Tänä vuonna 2018 on tehty hyvin monenlaisia töitä. Alkuvuodesta painettiin todella hommia hiki hatussa ja saatiin ulos aivan onnistunut levy Jesse Kaikurannan ja Tallarin kanssa. Oma roolini levyllä oli monimuotoinen, kun soitin, lauloin, äänitin ja miksasin -osin myös tuottelinkin. Lopputulokseen voi olla aivan tyytyväinen.

Freijan kanssa oltiin alkuvuodesta aktiivisempia, kun teimme konserttikeskuksen koulukeikkoja. Balladilevyä äänitettiin ja kohtahan sitäkin jo odotetaan tulevaksi ulos. Siitä tulee hieno! Tulevana vuonna keikkaillaankin taas kulunutta syksyä aktiivisemmin.

Hanni Auteren levytys ”On the Way There” äänitettiin myös keväällä ja senkin julkaisu taitaa olla pian ajankohtainen. Esimakua on kuultu jo ja aika lupaavalta kuulosti. Kannattaa tsekata sekin, kunhan ilmestyy! 

Kaustisen Hääkuoro konsertoi johdollani aika monta kertaa. Oli kirkkokeikkoja, kansanlaulukonserttia ja nyt joulun alla kolme kokonaista joulukonserttia tuoreella ohjelmistolla. Kuoro on kehittynyt ja yleisöpalautteen perusteella vaivannäkömme on kannattanut. Kehuja on kiva ottaa vastaan, kun on tehty töitä tosissaan. 

Syksyn kuluessa tuli sitten vielä tuo Mysteeriokin vastaan ja siinä otin pitkästä aikaa isompaa roolia soololaulun saralla. Toki saksofonin ja viulunkin soittaminen olivat esillä. Aivan onnistunut olo niistäkin jäi ja toiveikas siinä mielessä, että jospa lauluani toistekin jossain tarvittaisiin.

Opinnot papereiden saamiseksi hierontatyöstäni etenivät lopulta ihan hyvin ja uskoakseni keväällä on koulutetun hierojan sekä urheiluhierojan paperit kädessä. Kun teen täysipäiväisen opiskelun ohella normaalit työni koko ajan, on oma fysiikka välillä aika kovalla rasituksella. Myös jaksaminen oli syksyn pimeimpänä aikana aivan rajalla. Nyt kun siitä on selvitty, on ilo lähteä kohti kevättä -silloin olen aina parhaimmillani, toivottavasti niin on tulevanakin keväänä.

Eiköhän sitä sitten koulun päätyttyä jouda jälleen soittokeikkojen ja hieromisten välissä myös totutusti Espooseen Åbergin linjan autojakin ajamaan. Ja jospa sitä jotain aivan uuttakin keksisi tässä sitten vähin erin.

Ollaan kuulolla! Hyvää Joulua ja onnellista tulevaa vuotta 2019! 

Aika on rajallinen, käytettävä tehokkaasti.

Hups vain, kun edellisestä päivityksestä kului yllättäen yli kuukausi aikaa 😀

Tämä on seurausta siitä, että minulle on hieman haastavaa opiskella päätoimisesti päivät (ja läksyjä illat) sekä silti hoitaa kaikki työni siinä sivussa.

Näin toimin tietenkin siksi, kun yrittäjänä en täyttänyt opintotuen saamisen kriteerejä. Ei siitä sen enempää.

Luonnollisestikaan en ole musiikkitöitäni jättämässä tai vähentämässä. Olen hankkimassa vahvempaa toimeentuloa soittojen ja laulujen väleihin hierojan papereista, joilla viimein poistuvat hierontojeni hinnoista alv:t.

Anatomiaa on päntätty pala palalta. Asiakashierontoja on opistolla tehty lukuisia. Ja liikuntatunneilla on tehty jo ties mitä ja jatkuu vaan. Tietoa tulee tulvimalla.

Oppilaita minulla on tänä vuonna neljä. Yksi kontrabasisti ja kolme alttosaksofonistia. Fonia on ollutkin oikein motivoivaa opettaa, koska samalla joutuu itse todella ottamaan asioita haltuun, eli treenaamaan soittoa itse enemmän.

Jessen ja Tallarin kanssa esiinnyn, mutta niitä keikkoja on tullut yllättävänkin vähän. Se on hieno prokkis. Kuinka saisimmekaan keikan tilaajat vakuuttumaan laadusta ja ottamaan keikan vastaan?

Freijan kanssa oltiin taannoin ylellä kuvaamassa. Linkki areenassa jo oleviin videoihin tässä.

Keikkoja Freijalla on tulossa: 11.12. klo 17 ja 1830 Jyväskylässä Taulumäen kirkossa lastenkonsertit ja ensi vuoden puolelle tiedossa kaikenlaista lisää.

Ensi viikolla 16., 17. ja 18.11. esitetään Kaustinen-salissa Pekka Kivelän ja Kai-Eerik Känsälän näytelmä Mysteerio, joka perustuu Ilmari Wirkkalan tekstiin. Minua pyydettiin auttamaan musiikin puolella ja tehtävä laajenikin itseasiassa näytelmän musiikeista vastaamiseen. Tämä luonnollisesti lisää työmäärääni hetkellisesti täysin yli stressinsietokykyni, mutta yritän nyt kuitenkin hoitaa kaiken. Oon otettu luottamuksesta, siitä että pyydettiin mukaan. Kiva, kun joskus kotona Kaustisellakin minulle on käyttöä. Teen ainakin parhaani. Kannattaa tulla katsomaan ja kuulemaan, esityksestä tulee upea ja hauska kokonaisuus.

Heti näytelmän jälkeen teen kyllä sitten taas hierontoja ja hoitoja normaalisti, eli aikoja kannattaa varailla jo nyt. (puh. 040-5512221).

Johtamani Kaustisen Hääkuoro konsertoi uudella kirkkoon sopivalla joulukonserttiohjelmallaan ”Oi joutuos kirkkahin jouluyö” :

9.12. klo 19 Kaustisen kko,

17.12. klo 19 Kokkolan kaupungin kko,

18.12. klo 19 Ullavan kko

Nähdään ja kuullaan!